Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.
Hitaasti hyvä tulee

Hitaasti hyvä tulee

Julkaistu 03.06.2014

Viime vuosina on huomattu yhä laajemmissa piireissä kiireen tuhoava voima. On ruvettu puhumaan hidastamisesta, kohtuullistamisesta ja ylipäätään hetkessä elämisen tärkeydestä ja myös vaikeudesta. Elämän ei tarvitse olla kuin nopeutetussa filmissä – vinhaan ohi kiitäviä tuokioita, joihin ei ehdi kunnolla tarttua puhumattakaan nauttimisesta.

Verkostoissa piilee tässä suhteessa sekä mahdollisuuksia että uhkia. Mahdollisuudet ovat taakan fiksussa jakamisessa ja toiminnan johtamisessa siten, että kunkin parhaat puolet ja osaamiset saadaan sopivasti käyttöön. Uhkana on liiallinen toistensa työllistäminen ja vaivaaminen jopa turhilla asioilla – kevyt ja nopeasti surffaava Facebook- kulttuuri sopii huonosti liiketoimintaverkkojen toimintamalliksi ja viestintätavaksi. Tällöin helposti ylikorostuu 24/7- on-line- viestintä, joka synnyttää kaaoksen ja tehokas toiminta puuroutuu ja aletaan junnata paikoillaan.

Syö hitaammin niin rupeat tuntemaan makuja. Kävele hitaammin niin näet mitä ympärilläsi tapahtuu. Puhu hitaammin niin ehdit ajatella mitä sanot. Lue hitaammin niin omaksutkin paremmin. Mitä tahansa voi tehdä hitaammin ja nauttien itse tekemisestä.

Kuitenkin yleensä painamme kaasua aina vain enemmän. Kiirehdimme sinne, mistä toiset jo kiireesti ovat palaamassa – kuten Yölinnun Simo Silmu laulaa suositussa iskelmässä.

Pysähdymme usein vasta kun meidät pysäytetään. Milloin pysäyttäjä on sairaus, läheisen onnettomuus tai kuolema, työpaikan tai ihmissuhteen menetys - säännönmukaisesti joku vastoinkäyminen. Miksi positiivinen ei pysäytä ja ravista hereille?

Touhukas meno ja meininki, uusiin kokemuksiin hakeutuminen ennen kuin entisetkään on sulateltu, kehityshanke kehityshankkeen päälle jne lukuisat nykyajan hajottavat piirteet ovat huumeen tapaan vallanneet elintilaa. Miksi? Ovatko ne luonnonvoima, jolle emme mitään mahda?

Luonnonvoimasta ei ole kysymys, vaan valinnoista. Valintahan on yhden asian tekemistä toisen asemesta tai jonkin asian toisin tekemisestä. Valintoja ohjaavat arvomme, tunteemme ja osin myös järkiperustelut ja näkemys siitä, mitä kulloinkin pidämme hyvänä.

Kannattaa valita ympäristöjä, verkostoja, ryhmiä ja yleensäkin ajankäyttömme kohteita siten, että emme kulje kuin unessa ja jatkuvan ärsykepommituksen kohteina kohti tulevaisuutta. Mikäli pääsemme edes ajoittain irti oravanpyörästä ja emme anna vauhtisokeudelle valtaa, huomaamme, että jaksamme paremmin ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta.

Ilman retriittejäkin ja muita järjestettyjä pysähdyspaikkoja on mahdollista jopa päivittäin painaa jarrua ja kuvaannollisesti istahtaa rantakivelle ihailemaan auringonnousua.

Verkostot voivat parhaimmillaan olla voimaanuttavia ja kehittäviä ympäristöjä ja silloin niiden vetovoima ja jäsenten pitokyky kasvaa suuresti. Monestihan verkostoista erotaan, koska koetaan, ettei niistä ole mitään hyötyä, vaan ne ainoastaan vievät energiaa. Erään konsulttikollegan lausahdus vuosien takaa ”verkostosta kalliina harrastuksena” nousee väkisin mieleen. Siispä, jos omissa verkostoissasi alkaa tuntua kuin mehiläisestä, joka ”ei ole niin ahkera miltä vaikuttaa - se ei vain osaa pöristä hiljemmin” – niin paina jarrua ja vaadi sitä muiltakin. Sitten sovitte yhdessä, mikä on tärkeää ja rupeatte toimimaan sen mukaisesti. Yksinkertaista eikö totta – siis sanoissa, mutta teot vasta ratkaisevat!

 

Kolumnin kirjoittaja Upi Heinonen, upi.heinonen (at) verkostokonsultit.fi